sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Snapshots from Paris

Moikka! Siitä on jo pitkä aika, kun viimeksi tänne kirjottelin oikein kunnolla. Koulu on vienyt oman osansa rajallisesta ajasta, mutta viime viikolla pääsin ottamaan vähän etäisyyttä jatkuvaan opiskeluun, kun suunnattiin lukion ja ysiluokan ranskan ryhmien kanssa Pariisiin, jossa vietettiin koko viikko. Kuvia kertyi päälle tuhat ja niitä oon nyt viikonloppuna koittanut käydä läpi ja valikoida sieltä ne parhaimmat ja muistorikkaimmat tänne blogiin teidänkin katseltavaksi. 
Meidän reissun aikana sää sattui olemaan aika sateinen, mikä ei oikestaan haitannut, sillä niinä harvoina hetkinä, kun aurinko päätti tulla esille, oli aivan järkyttävän kuuma. Olin melkein jopa tyytyväisempi pieneen tihkusateeseen kuin porottavaan auringonpaisteeseen, sillä kävelyä riitti kilometritolkulla joka päivä. 
Voin jo tässä vaiheessa luvata, että postauksia on luvassa melko paljon, sillä oli ihan älyttömän hankalaa valita vain muutama kuva, matkaan kun sisältyi niin monia kohteita ja paljon mielenkiintoista nähtävää. Tässä nyt kuitenkin ensimmäisenä muutamia otoksia sieltä täältä koko viikon ajalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti