Syksy tuo mukanaan koulun ja sen jokavuotisen syysfiiliksen, joka haaveilee upeasta väriloistosta, mäkisistä pikkuteistä, joita reunustaa toinen toistaan kauniimmat tammet ja vaahterat. Sen elokuvista tutun syksyn tunnelman, jota täällä Suomen ankeessa ja sateisessa säässä on vaikee tavoittaa täysin. Mutta mulla on keinoni selvitä siitä pettymyksestä, etten asu Missourissa, mistä yllä kuvattu haavemaisema on peräisin.
Kun syksy tulee ensimmäisten sateisten säiden kanssa ovelle koputtelemaan, päädyn mä lukemaan yhtä lempikirjoistani yhä uudestaan. The Perks of Being a Wallflower tai ihan vain Seinäruusu, kuten itse kutsun, lukeutuu ehdottomasti mun suosikkeihin. Se kertoo todella omalaatuisella tavallaan lukion aloittavasta Charliesta, joka kamppailee ahdistuneisuuden, tunteiden ja jonkinlaatuisen paniikkihäiriön sekä menneisyyden haamujen kanssa. Seinäruusu on yksi ensimmäisistä "kasvutarinoista", joita olen lukenut ja raotti ovea sen aihepiirin kohdalla.
Mulle itselleni niin tärkeäksi muodostunut kirja sisältää kaikki ne elementit, mitä hyvältä kirjalta odotan; samaistuttavan päähenkilön, hyvän ja mielenkiintoisen juonen, nerokkaita viittauksia oikeaan elämään ja toki sieltä myös se rakkaustarina löytyy. Omalla kohdalla vielä monet kirjassa kuvatuista hetkistä ovat niin osuvia, etten voi kuin rakastua joka kerta uudelleen.
Alla on kuva lempikohdastani kirjassa. Unohdan sen olemassaolon ja yllätyn aina uudestaan luettuani sen. Kuinka samankaltaisia omat, romantisoidut haaveeni elämästä ovat.
Seinäruusu on loistava valinta syksyllä luettavaksi kirjaksi. Se ei ole turhan pitkä eikä painava, joten kirjemuodossa kirjoittavan Charlien lukiovuotta on helppo kantaa mukanaan minne itse meneekin.
Tämän postauksen ei ole tarkoituskaan olla kirja-arvostelu, vaan pikemminkin kuvaus fiiliksistäni ja ajatuksistani koskien minulle tärkeää kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti